Home

for the

good vibes

Flow club

Flow club

Studiolta löydät meidät -perustajat Roosan ja Jassun.

Meillä on vahva visio tuoda Kotkaan aivan uudenlainen harrastamisen konsepti, jossa yhdistyy uniikit lajit, pehmeet arvot ja ennen kaikkea tekemisen ilo ja yhteisöllisyys.

Nähdään studiolla!

Miä oon Jasmine, Flow club perustaja ja yrittäjä, taiteilija, tanssija, liikunnanohjaaja, sekä myös pian valmistuva joogaopettaja! Kuvailisin itseäni iloiseksi luovaksi seikkailijaksi. Liikunnan ja tanssin ohjaus on ollut osa työtäni pian jo 10 vuotta, lisäksi pidän myös taideiltoja ja päivisin toimin tatuointiartistina. Jooga, meditointi ja mindfullness on kulkenut mukanani maadoittavana voimavarana teini-iästä saakka.

Ohjaajana luen ryhmän energioita ja pyrin aina olemaan huomioonottava, siksi mulle onkin erityisen tärkeetä, että mikä tunti onkaan kyseessä jokaisella on tilaa olla oma itsensä ja mun tunneille olisi mahdollisimman matala kynnys tulla!

Syksyllä mun tunteina on mm. Joogaa, ilmajoogaa, tanssia ja taideiltoja. Tervetuloa rohkeesti kokeilemaan!

Jasmine Jacksén

Oon Roosa- Flow club perustaja ja yrittäjä, joogaopettaja, sirkusohjaaja ja rengastrapetsitaiteilija. Lisäksi olen yhden ihanan tempputaaperon äiti. Musta on tärkeää et lapset saa kiipeillä ja hurjastella - siksi ohjaankin studiolla & sirkuksella ilma-akrobatiaa.

Rakastan liikkua luovasti, lipua omiin maailmoihin ja jatkuvasti kehittyä ja oppia uutta. Liike on lääkettä. Opettajana parasta on herätellä joogit savasanasta rentoutuneina tai nähdä se riemu kasvoilla kun ilma-akrossa uus toiveliike menee vihdoin nappiin! Pyrin siihen, että kaikki mitä teen - teen suurella intohimolla, siksi oonkin keskittynyt löytämään just tän mun oman jutun jolle voin antaa täydet 100%.

Ohjaan studiolla syksyllä ilma-akrobatiaa, ilmajoogaa, perheakrobatiaa, joogan tilaustunteja ja vastaan esityksistä meidän upeen esiintyjäkollektiivin kanssa.

Roosa Hannula